
Etusivu

Tiedot
Tehtävä
Historia

Raamatun avuksi

Työn tukeminen

Sinun kutsusi

Yhteystiedot

Gideon sisäänkäynti

|
 |
Suomen Gideonien historia
Vuoden 1942 Kauppaedustaja lehdessä oli kertomus Ruotsissa vuonna 1919 perustetusta Resande Köpmans Kristliga Föreningen toiminnasta. Joillakin suomalaisilla kauppaedustajilla oli yhteyksiä ko. järjestöön, samoin kuin muuallakin pohjoismaissa toimineisiin vastaaviin. Sodan jälkeen vuonna 1946 Lempäälän Luontaisparantolassa kokoon kutsutut henkilöt tutkivat mahdollisuuksia vastaavan järjestön perustamiseksi Suomessa.
Perustava kokous pidettiin 10.11.1946 Helsingissä, jolloin järjestö nimeltä Kauppaedustajain Kristillinen Yhdistys perustettiin yhdistämään Kristukseen uskovia kauppaedustajia. Järjestön tehtäviin kuului kokouksien ja esitelmätilaisuuksien pitäminen ja kristillisen kirjallisuuden levittäminen. Ensimmäisessä kokouksessa olivat paikalla Eino Lameri, Paul Niku, Matti Tamminen, Gustav Nilsson, Emil Kandolin ja Emil A. Ailio, joka valittiin perustettavan järjestön puheenjohtajaksi.
Yhteyksiä vastaaviin järjestöihin pohjoismaissa pidettiin jatkuvasti vierailemalla niissä. Vuonna 1948 alkoi kirjeenvaihto The Gideons Internationalin kanssa. Seuraavana vuonna kauppias Yrjö Ruusuvuori osallistui Gideon järjestön 50 -vuotiskonferenssiin Millwaukessa. Samana vuonna järjestön nimi muutettiin Liikemiesten Kristillinen Yhdistys Gideoniksi. Vuonna 1951 puheenjohtaja Emil A. Ailio osallistui Gideonien vuosikonferenssiin Philadelphiassa, jonka tuloksena järjestömme sai virallisesti valtuudet Gideon toimintaan. Suomi on järjestysnumeroltaan 10. valtio kansainvälisessä Gideon järjestössä.
Vuonna 1961 Suomen Gideonien 15. vuosikokouksessa kansainvälisen järjestön edustajat luovuttivat asiakirjan, jonka mukaan Suomen Gideonit - The Gideons in Finland on virallisesti hyväksytty kansalliseksi järjestöksi.
|
|  |
 |